Itsetehtyä omenahilloa ja muita pihan herkkuja

Nyt kun sato, se pienikin, on pihalta syöty tai talteen kerätty, saa aika ajoin nauttia herkuista, joita voi ottaa pakastimesta sulamaan. 

Salaattia sain kesän aikana syödä oikein kivasti, samoin rukolaa ja persiljaa. Persiljaa sain myös pakkaseen useaan pussukkaan. Herneitä keskinkertaisesti, olisin syönyt enemmänkin. Lehtikaali harmittaa vietävästi... Viime kesänä se onnistui hyvin, tälle kesälle istutin mokomaa vitamiinipommia oikein ekstra määrän, mutta jokin kirva teki niistä pitsiliinoja, eli sato: pyöreä nolla. 

Vadelmia sain suuhun vähän, samoin mansikoita ja mustaviinimarjoja, kirsikoita samoin vähän. Luumupuun ja mustikat istutin kesällä, eli niiden aikuiseksi kasvamista odottamalla odotan. Omaa omenapuuta minulla ei ole, mutta naapurilta saaduista ihanista viininpunaisista, sisäpinnaltaan marmorisista omenoista kiehautin omppuhilloa. Pieni hetki keittämistä, pienessä tilkassa vettä, mauksi sokeria ja kanelia, sauvasekottimella sileäksi ja hillo silmäksi puuroon tai jogurttiin. Namskis!

Mahdottoman hyvää ja ihanan väristä. Kyllä kelpaa talven tullen rasia ottaa pakastimesta sulamaan. Helppoa ja herkullista!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tryptofaani

Lauantai-illan puuhaa

Mustikoita ja mielenterveyttä metsästä