Miksi liikkuminen ja aktiivisuus kannattaa?

Liikunnalla on useita myönteisiä vaikutuksia terveyteen. Liikunnan avulla voimme vaikuttaa sydän- ja verenkiertoelimistöön, hermostoon, lihaksiin, luustoon, niveliin, mielialaan, henkiseen hyvinvointiin, uneen, aineenvaihduntaan ja sitä kautta painonhallintaan, lista on pitkä. Positiiviset vaikutukset voivat näkyä myös työkyvyssä, sosiaalisissa suhteissa ja yleisesti elämänlaadussa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. 

No mihin sitten lihaskuntoharjoittelua tarvitaan? Tarvitsemme lihaksia aivan kaikkeen; hengittämiseen, pissaamiseen ja sen pidättämiseen, sohvalta ylös nousemiseen, kauppakassien kantamiseen, kukkasten kasteluun, lumikolan työntämiseen tai läppärin kannen avaamiseen. Arkinen tekeminen helpottuu, kun jaksamme paremmin ja meillä on lihaksissa voimaa. Lihakset myös suojaavat niveliä ja parantavat tasapainoa. Ja toki kokonaiskulutus nousee, kun lihasmassa kasvaa eli lihas kuluttaa rasvakudosta enemmän energiaa. Tässäkin lista on pitkä ja hyödyt moninaiset. 

Miksi kannattaa harjoittaa kestävyyskuntoa, saada itsensä hengästymään ja silloin tällöin nostamaan sykkeitä? Muun muassa sydänlihas voimistuu, keuhkojen kapasiteetti paranee ja verisuonista tulee joustavammat ja terveemmät. Siis taas arkiaskareet helpottuvat ja jaksaminen paranee. Oikeilla sykealueilla liikuttaessa edistetään rasva-aineenvaihduntaa, jolloin keho käyttää ensisijaisena polttoaineenaan rasvaa. Hyötyjä jälleen on paljon.

Edellä mainittujen liikuntamuotojen lisäksi meidän tulee muistaa kehonhuolto, venyttely ja tasapaino. Muistammeko? Emme, vaikka pitäisi! Aikaa se ei vaadi hurjasti ja tulokset näkyvät erittäin pian. Meidän tulisi päästä kyykkyyn jalkapohjien ollessa kiinni alustassa. meidän tulisi pystyä seisomaan yhdellä jalalla lähes minuutin ajan. Lisäksi rangan ja lonkkien liikkuvuuden ollessa hyvä, ehkäisemme useita kiputiloja tai rajoittuneita asentoja. Pieni hetki lattialla muutamien venytysliikkeiden parissa ja ai että, happi kulkee paremmin, ryhti kohenee ja kolotukset selässä, polvissa tai nilkoissa vähenevät, pää kääntyy paremmin.

Tuon kaiken toteuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty! Ja nuo kaikki hyödyt me tiedämme, vielä kun löytäisi aikaa kaikkeen. Lisäksi saatamme ajatella, että voimme hyvin, jaksamme mainiosti eikä aktiivisuuttaan ole syytä muuttaa. Mutta mitäs pienet testaukset sanoisivat... Saatko kävelytestissä tai kyykkytestissä hyvän tai kiitettävän tuloksen? Minä en ole aina saanut. Eikä tietenkään "Arvosanat" tai lukemat ole se ratkaisevin seikka, pääasia, että jaksaa ja pystyy ja kykenee. Mutta jos itse huomaa, että kropassaan ja olemisessaan on parannettavaa, kannattaa asiaan tarttua. Usein liikkuminen ja ehkäpä pikemminkin säännöllinen aktiivisuus, puuhailu on huippua. Se vie mennessään ja ikään kuin lisää itse itseään. Myös kehittymisen huomaaminen motivoi entisestään. Käy kävelyllä tai kyyki kukkapenkissä tai sienimetsässä, käy salilla tai uimassa. Kävele, pyöräile tai hiihdä. Kaikki liikkuminen ei maksa rahaa. Harrasta vuodenaikojen mukaan, ulkoile ja nauti raittiista ilmasta! Mieti itsellesi kiva tapa lisätä arkiaktiivisuutta, ota se viikko-ohjelmaan pienissä erissä, päätä itsellesi jokin tavoite ja takuulla huomaat terveydessäsi hyvät asiat; nukut paremmin, mieli virkistyy, hymyilet enemmän ja kenties sitä kautta tulet lopulta lisäämään liikuntaa ja funtsaat samalla mitä lautasellesi laitat... Ja lopputulos on: terveellisemmät elämäntavat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tryptofaani

Lauantai-illan puuhaa

Mustikoita ja mielenterveyttä metsästä